Nyt alkaa sitten olla viimeset viikot pallomasina käynnissä!
Huomenna tasan viikko laskettuunaikaan ja olo alkaa olla kärsimätön :)

Olo on aivan loistava, pikkuinen kun ei ole vielä laskeutunut kovinkaan alas ja pystyn liikkumaan aivan normaalisti.. raivotarjonnassa on kuitenkin ollut jo viikkoja..

Pitäsi varmaan alkaa pakkailemaan valmiiksi sairaalakassia, lähdön ajankohtaa kun ei millään voi tietää ja luulen että kun supistukset alkavat niin minä en siinnävaiheessa ala mitään kassia enään pakkailemaan :D

Synnytys ei minua jännitä. Uskon että se menee oman painonsa mukaan, mitään en varsinaisesti ole siitä suunitellut , kipujen mukaan sitten lääkitystä, ei ylimääräisiä, mutten myöskään ala turhaan kärsiä ilman jos tuntuu etten sitä kestä.

Mieskin on alkanut tulla kärsimättömäksi ja kyselee jatkuvasti milloinkohan se lähtö mahtaisi tulla, mihin numeroon pitää soittaa ennen lähtöä ja mistä sitä tietää milloin pitää lähteä!!

Koiran hoidostakaan ei tarvitse huolehtia kun päätttiin hylätä perhehuone ajatus ja mies siis majailee yöt kotona, huolehtii koirasta ja pitää kodin järjestyksessä ;)
Ainoastaan kotiin paluu huolettaa, se miten Remu ottaa uuden tulokkaan vastaan..
Vaikka kiltti koira onkin, ei voi tietää onko se loppujenlopuksi kuitenkin mustasukkainen.. Massaakin sillä on pienen härän verran niin saattaa vahingossa innostuksissaan olla liian raju pienokaisen kanssa..
Pitää vain olla aina läsnä ja silmät selässäkin ;)